sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Welcome to the JLPT, episode 4: "Koepäivä"

2 kommenttia

Nyt on sitten sekin koitos koettu - ekaa kertaa N2-koe (ja JLPT-koe ylipäätään)! Kokeen jälkeen aivot oli aika muusia ja sen jälkeen viimeinen kouluviikko piti kiireisenä, mutta nyt viimein on aikaa ja jaksamista naputella muutama sananen tästä elämyksestä, jonka rakkahan Suomemme syntymäpäivänä sain kokea ja jota varten useampi viime kuukausi on tullut pakerrettua.

Tänä vuonna (eli 2015, jos joku tulevaisuuden hyyppä tätä tekstiä eksyy lukemaan) JLPT järjestettiin siis Metsätalolla, joka on yksi Helsingin yliopiston rakennuksista ja sijaitsee Kaisaniemessä, kävelymatkan päässä rautatieasemalta.



Saavuin paikalle lähes kaksi tuntia etuajassa (lähinnä varotoimenpiteenä mahdollisia itsenäisyyspäivän liikennetukoksia vastaan). Tuolloin paikalla oli jo jonkun verran porukkaa, mutta mitä lähemmäs kokeen alkua tultiin, sitä enemmän jengiä alkoi kerääntyä. Kuvista asia ei valitettavasti käy ilmi, mutta kokelaita oli aika liuta, odottamaani enemmän! Jo pelkästään N2-kokelaitakin oli koko luokkahuoneen täydeltä, eli... 30-40 henkeä? Yhteensä kokelaita oli siis varmaan lähemmäs toistasataa, koska olettaakseni alempia tasoja yrittämässä oli vielä enemmän tyyppejä kuin N2-tasoa. (Olen kuitenkin varsin kehno arvioimaan mitään, oli kyseessä sitten asioiden pituus, ihmisten ikä tai asioiden lukumäärä, joten saatan puhua tässä ihan puutaheinääkin!)




Koetilaan pääsi 12:30. Kunkin tason koetilaan oli selkeät opasteet ja aulassa ystävällinen infotäti vastaamassa mahdollisiis lisäkysymyksiin, eli puitteet sinällään olivat hyvin kokelasystävälliset. Istumapaikka oli määrätty ennalta kokelasnumeron perusteella; itse pääsin tuurilla haluamaani paikkaan eli ihan eturiviin, josta näin hyvin kellon ja kuuntelu-osiossa kuulin selvästi cd-soittimen äänen. Koetilaan pääsyn jälkeisen puolituntisen aikana tarkistettiin kunkin kokelaan henkilöllisyys, jaettiin koepaperit (joita ei saanut vielä avata) ja käytiin läpi kokeeseen liittyvä ohjeistus. Henkilöllisyyden tarkistamisen (valvoja tarkisti, että ajokortissani ja Test Voucherissani on sama nimi ja pläsi) jälkeen minulle iski hirveä jännitysvessahätä (vaikka juuri olin käynyt vessassa) ja sain luvan nopeasti käydä vessassa, kunhan olisin takaisin ennen 13:00, jolloin koe virallisesti alkaisi.




Kokeeseen ei saanut ottaa mukaan muuta kuin Test Voucherin, henkilöllisyystodistuksen, rannekellon, lyijykynän ja kumin; kokeen ajaksi isoimmat kamppeet ja romppeet pystyi jättämään lukolliseen kaappiin, laukku/reppu (jos sitä ei kaappiin halunnut syystä tai toisesta jättää) taas jätettiin luokan peräseinälle. Mikäli lyijykynä oli unohtunut matkasta, oli kokeen valvojilla lainata muutama. (Itse sain ylimääräisen kynän lainaksi ystävälliseltä kanssakokelaalta ennen kokeen alkua, mutta kauhuskenaarioistani huolimatta pärjäsin lopulta pelkällä mukaan ottamallani kynällä.) Osalla kokelaista oli flunssaa ja siksi tarve niistää nenää; heidän kohdallaan tehtiin muistaakseni niin, että kokeen valvoja tarkisti nenäliinat etukäteen lunttien varalta ja antoi sitten luvan pitää tarkistetut nenäliinat pöydällä räkävyöryn varalta. Muistaakseni pöydällä sai olla myös läpinäkyvä terotinpurkki, kunhan valvojat olivat senkin tarkistaneet ennalta.

Itse koe alkoi tasan 13:00. N2-koe oli kaksiosainen; ensin sanaston, kieliopin ja luetunymmärtämisen koe (105 minuuttia), sitten kuullunymmärtäminen (50 minuuttia). Osioden välissä oli periaatteessa puolen tunnin tauko, mutta käytännössä se supistui 15-20 minuuttiseksi, koska yhtäältä koepapereiden keräämiseen meni pieni tovi ja toisaalta paikallaan piti olla takaisin vähintään kymmenen minuuttia ennen kuullunymmärtämisen alkua. Rakennuksesta ei siis oikeastaan ehdi piipahtaa minnekään ruokaostoksille, vaan kannattaa varata jotakin pientä ja nopeaa syötävää jo etukäteen. Itse popsin pähkinöitä, vihannesviipaleita ja suklaata. Kuunteluosio päättyi 16:10, jonka jälkeen N2-kokelaat olivat vapaat lähtemään itsepäisyyspäivän viettoon haluamaansa sijaintiin.

(Laittaisin tähän mielelläni kuvan kaikkien tasojen koepäivän aikataulusta, mutta koska valvojat epävarmoina asiasta toistaiseksi kielsivät minua tekemästä niin (kysyin siis asiasta koko koeruljanssin päätyttyä), totean vain suusanallisesti, että N1 ja N2 -tasoilla koe oli kaksiosainen yhdellä puolen tunnin tauolla, N3-N5 -tasoilla taas taukoja oli kaksi, puoli tuntia kummatkin. Kunkin tason osioiden tarkemmat kestot voi tarkistaa täältä ja sitten harjoittaa itsekseen matemagiaa, mikäli kunkin kokeen kokonaiskesto kiinnostaa.)

Sitten itse kokeeseen; JLPT muistuttaa varsin paljon ylioppilaskirjoitusten kielten kuullunymmärtämiskoetta; toisin sanoen kysymykset, jotka on koottu kunkin osion omaan kysymysvihkoseen, ovat neljällä vaihtoehdolla varustettuja monivalintakysymyksiä, joiden vastaukset merkitään erilliseen vastauspaperiin (joka on vähän tämän tapainen). Mutta toisin kuin ylppäreissä, JLPT:n kohdalla tämä testaustapa ei rajoitu kuitenkaan vain kuunteluun vaan on käytössä kaikissa muissakin osioissa. Vastauspalleroiden värittämisessä kannattaa olla tarkkana, sillä yksikin väärään kohtaan eksynyt pallero voi olla kohtalokas! Itse en tehnyt juurikaan merkintöjä kysymyspaperiin vaan merkitsin oikeaksi olettamani vastauksen heti vastauspaperiin.

Ennen kokeen alkua vannoin pyhän verivalan, etten kerro itse kokeen sisällöstä missään tai mitenkään (koska ikävässä tapauksessa koko kokeeni saatetaan mitätöidä). Voinen kuitenkin tämän Viisauden Sanan antaa kaikille (N2-tasoa) aikoville: LUETUNYMMÄRTÄMINEN ARGH! Toisin sanoen, kannattaa treenata kestävyyskuntoaan lukemisen suhteen. Itse olin kyllä tietoinen aiempien sukupolvien valituksesta tekstien pituuden ja koeajan vähyyden suhteen, mutta en todellakaan tajunnut, kuinka upottava ja uuvuttava suo luetunymmärtämisosio olisi. Tein sen virheen, että etenin kronologisesti; jos saisin tehdä kokeen uudelleen, tsekkaisin varmaan ensin lyhyimmät/helpoimmat luetunymmärtämistekstit ja jättäisin mammuttijutut ihan lopuksi. Ylipäätään kokeessa kannattaa edetä rivakasti ja jättää suosiolla epävarmat/vaikeat jutut viimeiseksi, koska muuten aika loppuu auttamattomasti kesken.

Luetunymmärtämisosuutta (jonka viimeiset vastaukset tein koeajan loppumisesta johtuen kirjaimellisesti arpomalla) lukuunottamatta kokeesta jäi ihan hyvä fiilis. Kanjeissa ja kieliopissa tuli vastaan ilahduttavan paljon vasta opiskelemiani juttuja tai muuten hyvin tuttuja tapauksia, joten niiltä osin minimipisteiden pitäisi olla kasassa. Myös kuullunymmärtäminen sujui varsin ongelmitta; tosin loppupuolella jonkun idiootin puhelin soi (??!!) luokan perällä ja rikkoi keskittymiseni, joten pari viimeistä kysymystä meni vähän miten sattui. (Periaatteessa soivasta puhelimesta olisi pitänyt tulla sanktiona puhelimen omistajan kokeen mitätöinti, mutta nähdäkseni valvojat eivät ryhtyneet selvittämään, kenen pällin puhelin oli ollut kyseessä.) Koetuloksen kohtalo lienee siis luetunymmärtämispisteistä kiinni; nyt vain tammikuun lopun nettituloksia jännittämään!

Tässä jotakin huomioita itse koepäivästä. Jos olen unohtanut jotakin, pahoittelut! Lisäkysymyksiä saa esittää vapaasti kommenteissa! :)

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Welcome to the JLPT, episode 3: "Luovutuksen hetkellä... MOSHIKASHITE CHANCE?!"

2 kommenttia

Pari viime päivää olen jostain syystä ollut vähän allapäin - mikään ei ole oikein huvittanut, on ollut jotenkin väsynyt ja voimaton olo. Siinä missä pimenevät ja sateiset päivät ovat varmasti olleet olooni osatekijöinä, uskoisin, että myös viikon päästä koittava JLPT-koe on omalta osaltaan kummitellut mielessä. Olen joka päivä opiskellut sanastoa ja kielioppia sekä lueskellut tekstejä, mutta tuntuu, että mitä enemmän opin ja teen, sitä kirkkaammin tajuan, miten paljon enemmän pitäisi osata. Tuntuu, että olen lähtenyt soitellen sotaan... Vaikka jo syksyn alussa tajusin, että tehtävää on todennäköisesti enemmän kuin jäljellä olevaa aikaa, jollakin tasolla ajattelin, että josko kuitenkin pärjään kokeessa ihan ookoosti. Nyt en kuitenkaan enää ole yhtään varma mistään...

Vaikka päätinkin aiemmin, että on ihan ok, vaikka en tällä kertaa pääsisikään läpi, ei ajatus epäonnistumisesta silti kivalta tunnu. Ehkä eniten ajatuksesta kärsii ylpeys; tuttavapiiristäni löytyy nimittäin muutamia, jotka ensiyrittämällä pääsivät N2-kokeen läpi, ja mielelläni itsekin näihin ihmisiin kuuluisin. En haluaisi olla muita huonompi! Samalla kuitenkin tajuan, että testikertojen määrällä ei lopulta ole yhtään mitään väliä, jos kuitenkin lopulta kokeen pääsee läpi.

Ehkä suurin syy kasvavaan tappiomielialaani ovat olleet luvut, jotka ovat jostain tarttuneet päähäni: että kokeen läpäisyyn vaaditaan vähintään 70% pisteistä ja että N2-tason läpäisee vain 30% kokelaista. Nyt tätä merkintää kirjoittaessani tuo 30% jäi lukuna kuitenkin vaivaamaan, ja päätinkin sitten selvittää, mikä tuo prosenttiosuus oikeasti on. Noh, se on edelleenkin vähän mysteeri, mutta löysin sen sijaan jotakin muuta mukavaa:


Jos tulkitsen tuota taulukkoa yhtään oikein, N2-tason läpäisee, jos on saanut vähintään 50% oikein (ja kussakin osiossa vähintään noin yhden kolmasosan oikein)! Jos elämäni olisi manga, tässä kohtaa taustani muuttuisi mustaksi, valo välähtäisi kasvojeni lähellä dramaattisesti ja puhekuplassani lukisi "!!". Toisin sanoen, näiden lukujen valossa N2 ei tunnu sittenkään niin pelottavalta kuin ajattelin (vaikka toki ihan lastenleikistä kyse ei edelleenkään ole)! Ehkä peli ei olekaan vielä menetetty...!

(PS: Löytyihän se läpäisyprosenttikin: vuonna 2013 näyttäisi olleen 43.3%, mikä sekin on parempi kuin luulemani 30%!)

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sunnuntain suositus: はじめしゃちょー

0 kommenttia

Taas on Sunnuntain suosituksen aika! Sunnuntaisin (mikäli elämä ei yllätä) esittelen yhden japanilaisen podcastin/radio-ohjelman, tv-sarjan, blogin, sarjakuvan, sivuston tai muun vastaavan mediatuotteen, jonka olen kokenut hyödylliseksi ja/tai viihdyttäväksi.

Minulle on aikojen saatossa tullut sellainen huono tapa, että kotona yksin syödessä tuppaan raahaamaan ruokakuppini tietokoneen äärelle ja murkinoimaan jotakin katsellen. Monesti katseluni kohteena ovat Youtubin erilaiset lyhyehköt (huumori)videot, jotka pääsääntöisesti ovat englanninkielisiä.

Siinä missä jo ruokailu näyttöpäätteen äärellä ansaitsee omat torunsa, eniten minua tässä yhtälössä on viime aikoina kiusannut se, että nautin videoni nimenomaan englanniksi enkä japaniksi. Vaikka japani sujuukin minulta jo suht hyvin, huomaan silti "mielummin" valitsevani englanninkielisen kuin japaninkielisen viihteen (vähän samaan tapaan kuin kymmenen vuotta sitten mielummin valitsin suomenkielisen kuin englanninkielisen viihteen, koska vieraaseen kieleen liittyi jotakin.. epämukavaa).

Jonkin aikaa sitten ongelmaani löytyi kuitenkin "ratkaisu", jonka haluan nyt esitellä teillekin: Youtuben はじめしゃちょー-kanava!




22-vuotias はじめしゃちょー (Hajimeshachou) on yksi tämän hetken suosituimmista japanilaisista youtubettajista; kanavalla on hurjat 2 355 298 tilaajaa! Hajimen videot ovat keskimäärin viisiminuuttisia ja sisältö on vahvasti huumoripainotteista (typerien) ideoiden kokeilua ja/tai tee-se-itse -meininkiä. Enimmäkseen Hajime koheltaa videoissa yksin kotonaan, mutta toisinaan videoissa liikutaan myös ulkona tai/ja mukana on kavereita.

Itse kieli voi olla välillä vähän hankalaa seurattavaa, mutta koska videot ovat sen verran hyvin tehtyä, uskoisin aloittelijoidenkin viihtyvän niiden kanssa (jos huumori yhtään iskee).

Jos siis kaipaat elämäsi taukohetkiin jotakin lyhyttä (mutta kielellisesti opettavaista?) hömppää, kokeile ihmeessä Hajimen seikkailuja!



tiistai 17. marraskuuta 2015

Welcome to the JLPT, episode 2: "Opiskelusuunnitelma (The Filler arc)"

4 kommenttia

Jos "Welcome to the JLPT" olisi anime, tässä kohtaa sarja ajautuisi epämääräiseksi ajaksi filleri-jaksoihin, joissa kyllä tapahtuu kaikenlaista, mutta joilla on aika vähän tekemistä itse pääjuonen kanssa. No ei vaan, kyllä minä olen tehnyt sitten kokeeseen ilmoittautumisen verrattain paljon koetta varten, mutta en ehken ihan toivomassani määrin. Lisäksi olen unohtanut dokumentoida tekemisiäni aika tyystin, joten sepustuksesta saattaa tulla vähän sekava - kuin fillerit ikään!

Kuten jotkut ehkä tietävätkin, N2-taso (johon siis ilmoittauduin) on JLPT-kokeen toiseksi korkein ja se kattaa noin 1000 kanjia, 6000 sanaa sekä ison kasan kielioppia. Koe kestää 155 minuuttia, joka on jaettu kahteen osaan: merkit, sanasto, luetunymmärtäminen ja kielioppi (105 minuttia) sekä kuullun ymmärtäminen (50 minuuttia).

Blogin lukija Miikka kyseli joskus sata vuotta sitten (anteeksi viive!), miten kesällä hyödyntämäni Heisig ja JLPT sopivat yhteen. Mielestäni kanjien opettelu Heisign kanssa tarjoaa mahtavan pohjan, josta on helppo lähteä niin sparraamaan JLPT:tä varten kuin muutakin sanaston ja kieliopin kartutusta tekemään. Sinällään Heisig ei kuitenkaan mielestäni auta JLPT:n läpäisemisessä, sen avulla kun opiskellaan pitkälti yksittäisten kanjien merkityksiä, ei niinkään lukutapoja, jotka taas JLPT:ssä ovat tärkeitä. Toinen JLPT:n kannalta epäkäytännöllinen juttu Heisigissä on se, että kanjit käydään läpi jokseenkin sattumanvaraisessa järjestyksessä, eli opeteltavana on niin N5- kuin N1-tasonkin kanjeja. Kyseessä on siis lähinnä tehokkaan ajankäytön kannalta tympeä juttu; sinällään kaiken tasoisten kanjien opettelussa ei ole mitään huonoa.

Kaikki tämä siis. pohjustuksena. Jos voisin nyt palata ajassa takaisin vaikkapa kesän alkuun, en ole varma, omistaisinko sittenkään kaiken vapaa-aikani Heisigille. Minun tapauksessani homma kaatui siis siihen, kun jumituin heinä-elokuun tienoilla johonkin Heisig-kanjilistan puoleenväliin. Puoliväli, tuhannen kanjia, voi tosiaan kuulostaa hyvältä, mutta kun ottaa huomioon, että puolet (ellei enemmänkin) noista kanjeista on N1-tason kanjeja ja että oikeasti ehdin saada painettua kallooni lähinnä alkupuoliskon useaan kertaan kertaamani kanjien merkitykset, jää lopputulos vähän laihaksi. Kun tajusin, että tahdillani koko konkkaronkan opiskeluun menisi ihan liikaa aikaa, iski pieni opiskelustrategiaani liittyvä ahdistus. Japanin kielitaidoissani nimenomaan lukeminen on heikko kohtani, ja sitähän JLPT:ssä riittää. Miten saada opiskeltua vaadittu kanji- ja sanastomäärä verrattain lyhyessä ajassa? Pitäisikö jatkaa Heisigillä vai aloittaa sittenkin jotain muuta, jos kyllä niin mitä? Aaaa!

En ole oikeastaan ihan varma, mitä kaikkea opiskelutavoissani on tämän syksyn aikana tapahtunut, mutta tällä hetkellä filosofiani kiteytyy pitkälti siihen, että on ok, vaikka en pääsisikään vielä tällä kertaa N2-koetta läpi. Joku voisi nyt todeta, että tämänkaltainen ajatus on oman onnistumisen sabotointia, mutta itse koen opiskelun paljon mielekkäämpänä, kun ei ole "pakko". 50 euroa ei ole toki pikkuraha, mutta toisaalta saman verran olisin saattanut maksaa esimerkiksi jollekin japanin kurssille osallistumisesta. Ja kiistatta olen tänä syksynä uusia asioita oppinut, eli raha ei ole mennyt hukkaan!

Metodiksi (jos kyseistä sanaa nyt voi tässä kohtaa käyttää) minulle on valikoitunut Nihongo no Morin videoiden päivittäinen katsominen, radio-ohjelmien kuuntelu sekä erilaisten tekstien lueskelu siten, että poimin teksteistä minulle tuntemattoman sanaston Memriseen luomaani kurssiin, jota hiljalleen porailen läpi.

Mutta leikitään vielä jos-leikkiä - jos minulla olisi yhtäkkiä vuosi aikaa valmistautua, rakentaisin ja rytmittäisin opiskeluni varmaan näin:

~3-6 kuukautta: Heisig ainakin N2-tasoon vaadittavien kanjien osalta läpi
~3-4 kuukautta: sanaston (lukutavat & yhdistelmät) ja kieliopin pänttäys esimerkiksi Nihongo Sou Matomen avulla
~Loppuaika: lukemista, lukemista & lukemista!

Eri osiot voisivat toki lomittua keskenään, ja omassa tapauksessani esimerkiksi kuullunymmärtämistreenaus kulkisi mukana koko ajan (kuuntelen aika paljon japaninkielisiä juttuja esimerkiksi kävellessäni/bussissa tai piirtäessäni).

Kävi N2-kokeen kanssa sitten miten kävi, mikään ei toki estä minua ottamasta tätä opiskelusuunnitelmaa käyttöön! Itse asiassa olen miettinyt, että kokeen jälkeen palaisin takaisin Heisigin pariin tai muuten vain opiskelemaan kanjeja radikaaleista käsin.

Ehkä kesän opinnot ja syksyn hämmennykset eivät sittenkään ole olleet turhaa; tuntuu, että nyt minulla on paljon selkeämpi ja jäsentyneempi käsitys siitä, miten tämän japanin kieleksi kutsutun otuksen kanssa olisi paras ystävystyä.
maanantai 16. marraskuuta 2015

Welcome to the JLPT, episode 1: "Paperisodassa ja rakkaudessa on samat säännöt"

0 kommenttia


No niin, viimein pääsemme aloittamaan kauan kaivatun "Welcome to the JLPT" -sarjan! Viivästymisen syynä oli pitkälti se, etten jaksanut kaivaa kuvia puhelimestani että oli kaikenlaista hässäkkää. Tässä nyt kuitenkin sarjan ensimmäisenä episoodina minun näkemykseni tapahtumaketjusta, joka myös JLPT-kokeeseen ilmoittautumisena tunnetaan.

Jos episode 0 jäi sinulta lukematta, tässä vielä lyhyt kertaus siitä, miten saat JLPT-ilmoittautumislomakkeen haltuusi:

1.) Tarkkaile Japanin suurlähetystön nettisivuja. Elokuun tienoilla sivuston AJANKOHTAISTA-otsakkeen alle ilmaantuu tiedote JLPT-kokeeseen ilmoittautumisesta.

2.) Lähetä tiedotteessa mainittuun sähköpostiosoitteeseen lomakkeen tilauspyyntö kotiosoitteellasi varustettuna; lomake toimitetaan maksutta suoraan postilaatikkoosi! Voit myös vaihtoehtoisesti käydä hakemassa lomakkepaketin suurlähetystöstä itse, mikäli satut pääkaupunkiseudulla liikkumaan.

3.) Saat käsiisi jotakuinkin tämän tapaisen hässäkän:





Ilmoittautumisvihkosta ensimmäistä kertaa selaillessa tuli melko vahvat flasbackit ajoilta ennen vaihtoani, kun täyttelin kaikenlaisia kohdekoulun lomakkeita ja viisumihakemuksia; pienellä kirjoitetun japanin ja englannin tiheä kudelma ja monta ohutta sivua pikkuruisia tekstikenttiä, joihin pitäisi siististi ja tarkasti täyttää päivämääriä ja osoitteita sekä ympyröidä oikea vaihtoehto. Sitä kuumotuksen määrää! No, viisumi-byrokratia on aivan omaa luokkaansa, johon JLPT-ilmoittautumislomake ei onneksi yltä. Vaikka siis sinällään ilmoittautuminen ei hankalaa olekaan, minulla on kuitenkin tapana hermostua tämän kaltaisesta tarkasta pikkunäpertelystä ja siksi kulutinkin hyvä tovi tarkistellessa, että tiedot ovat varmasti oikein.

Pahoittelut, ettei minulla ole parempaa kuvaa kaavakkeesta! Kysymykset ovat perinteisten ikä-, sukupuoli- ja osoiteuteluiden ohella sen kaltaisia kuin "Oppilaitos, jossa olet opiskellut japania" tai "Kenen kanssa ja miten kommunikoit japaniksi". Viimeeksimainitun kaltaiset monivalintakysymykset ovat ilmeisesti jonkin sortin tilastoja varten, eli niihin ei tarvitse kai kovinkaan pieteetillä vastata? Lomakkeessa on myös oma sarakkeensa aiemmille kokeeseen osallistumisille; kuinka monta kertaa on osallistunut mihinkin tasoon sekä kuinka monta kertaa epäonnistunut/onnistunut.

Lomakkeen täyttämisen lisäksi tarvitaan myös kaksi kappaletta hiljattain otettuja (passi)kuvia sekä kopio kokeen maksukuitista. Olisin periaatteessa voinut askarrella jostakin viimeaikoina otetusta kasvokuvastani hakemukseen kelpuutettavan kokoiset versiot ja printata ne, mutta varmuuden vuoksi kävin kuitenkin kuvauttamassa itseni Jätkäsaaren Verkkokauppa.com:issa, arkipäivän tarjoushinta kun ei ollut kuin yksi euro. (Kuvastani tuli esteettisesti rajoittunut, joten en julkaise sitä tässä.)

Kun kaikki tarvittavat tiedot on täytetty, kuvat otatettu ja maksut maksettu, koko konkkaronkka toimitetaan joko postitse tai itse suurlähetystöön viimeistään syyskuun viimeinen päivä. Itse otatin kuvat vähää ennen kuin kävin palauttamassa lappuset, joten suurlähetystön kärsivällinen täti pääsi todistamaan, kun puhisten leikkailin ja liimailin kuvia oikeille pakoilleen ja punakkana toistamiseen tarkistin, että kaikki on ok.

Mikäli kaikki on niin kuin pitääkin, toimitetaan suurlähetystöstä kotiosoitteeseesi myöhemmin Test Voucher, joka pitää ottaa mukaan sitten koepäivänä. Lappusessa on kaikenlaista koejärjestelyiden kannalta olennaista tietoa: missä ja milloin koe järjestetään, mitä pitää ottaa mukaan, mitä pitää tehdä, jos jokin lomakkeeseen täytetty tieto onkin jostain syystä väärin tai miten paljon kokeesta voi myöhästyä. Vaikka lappunen toimiikin yhdessä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen kanssa pääsylippuna itse kokeeseen, ilmeisesti sen kadottaminen tai unohtaminen ei ole ihan täysi maailmanloppu. Lappusesta kannattaa kuitenkin pitää hyvää huolta, jotta säästyy ylimääräiseltä vaivalta ja stressiltä.

Kun ilmoittautumisasiat on hoidettu, on aika miettiä, miten hyödyntää vielä jäljellä olevat kolmisen kuukautta parhaiten. Siitä lisää seuraavassa osassa, episoooodi kakkosessa!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Sunnuntain suositus: Kitsuneko.net

2 kommenttia

Taas on Sunnuntain suosituksen aika! Sunnuntaisin (mikäli elämä ei yllätä) esittelen yhden japanilaisen podcastin/radio-ohjelman, tv-sarjan, blogin, sarjakuvan, sivuston tai muun vastaavan mediatuotteen, jonka olen kokenut hyödylliseksi ja/tai viihdyttäväksi.


Hei ja heti perään anteeksi pitkästä päivitystauosta. "Pimeys yllätti syysmasentujan" -tyyppinen otsikko kuvannee jossain määrin tätä syksyä, vaikka toki muitakin sattumia on elämäni soppaan mahtunut. No, ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä kirkasvalolamppua etsimään, joten josko tämä tästä!

Mutta siirtykäämme asiaan. Sunnuntain suositus tekee pitkästä aikaa paluun ja esittelee tuttavuuden, joka on itse asiassa minullekin varsin uusi: Kitsuneko.net!


Jos olet koskaan halunnut katsoa animea japaninkielisillä tekstityksillä, Kitsuneko.net ilahduttaa sinua varmasti! Kyseessä on nimittäin sivusto, josta on mahdollista ladata niin tekstityksiä englanniksi ja japaniksi varsin monen eri animen jaksoihin. Tarkoista määristä en osaa sanoa enkä usko, että lista on ehdottoman kattava, mutta nopealla silmäyksellä tekstityksiä näyttäisi löytyvän silti kiitettävän paljon, niin vanhoihin klassikoihin kuin varsin uusiinkin sarjoihin.

Animen hyöty on japanin kielen opiskelussa on toki varsin monen tahon kyseenalaistama, mutta esimerkiksi Tofugu.com -sivuston esittelemä tapa (jossa hyödynnetään juurikin japaninkielisiä tekstityksiä) vaikuttaisi ihan pätevältä. Itse olen toistaiseksi käyttänyt tekstityksiä lähinnä itsehuijaukseen ("Miten niin tahdon lintsata opiskelusta ja vain katsoa Sailor Moonia kymmenen jaksoa putkeen? On tämäkin opiskelua! Kanjejakin pääsen lukemaan ja kaikkea!!"), mutta ajattelin jossain vaiheessa Tofugun metodia kokeilla.

Minkä animen sinä tahtoisit/aiot katsoa japaninkielisillä tekstityksillä? Entä mitä mieltä olet ylipäätään animen hyödyntämisestä opiskelussa? 

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Welcome to the JLPT, episode 0: "Alussa oli äiti"

2 kommenttia

Pari viikkoa sitten juttelin äiteeni kanssa puhelimessa ja totesin, etten tiedä, viitsinkö vielä tänä vuonna mennä yrittämään JLPT N2-koetta, kun en ole ihan satavarma taidoistani ja koekin maksaa rahaa. "Ei kun nyt menet vaan! Jos se rahasta on kiinni, niin me maksetaan!" tokaisi äitimuorini ja no, muiden mielipiteisiin mukautuvana persoonana päätin sitten ottaa härkää sarvista ja ilmoittautua kokeeseen.

Mukautuvuuden lisäksi olen myös asiat hyvin viimetippaan jättävä persoona, eli ilmoittautumiskaavakkeiden tilaaminen (ts. sähköpostilla oma osoite Japanin Suomen-suurlähetystölle) jäi hienosti viikoa ennen viimeistä palautuspäivää; suurlähetystön leimalla varustettu kirjekuori kolahti postilaatikkoon perjantaina. Ilmoittautumisen deadline tämän vuoden kokeeseen on tosiaan ensi keskiviikkona, eli vähän tiukille menee, erityisesti kun minulla ei ole vaadittuja puolen vuoden sisällä otettuja (passi)kuvia. Muille mattimyöhäisille tiedoksi, että keskiviikon postileima palautuskuoressa kelpaa! Itse näin pääkaupunkiseutulaisena ajattelin varmuuden vuoksi ja rahan säästämiseksi viedä paperini paikan päälle ihan itse.

Menemättä kuitenkaan asioiden edelle... Nyt alkavassa "Welcome to the JLPT" -sarjassa aion säännöllisen epäsäännöllisesti dokumentoida tulevan 10 viikon (voi apua) valmisteluita, jotka huipentuvat 6.12. järjestettävään kokeeseen. Tulevista ilmoittautumissepustuksista ei ehtine olla juuri iloa tänä vuonna koetta koettaville (pahoittelut!); ylipäätään en mene takuuseen höpinöitteni hyödyllisyydestä, mutta yritän kuitenkin parhaani mukaan antaa jonkinlaista osviittaa siitä, minkälainen seikkailu JLPT osaa olla.

Tervetuloa mukaan matkalle! Seuraavassa eli ensimmäisessä osassa pääsemme tutustumaan JLPT-ilmoittautumiskaavakkeen ihmeelliseen maailmaan. Tässä hieman esimakua:


Ilmoittautumiskaavakkeen mukana tulevassa ohjevihkosessa on
32 sivua. Serious business is serious!

PS: Sunnuntain suositus lomailee tänään; jotta mahdollinen pettymys ei olisi liian karvas, tässä linkki blogin Youtube-kanavalle, jonne keräilen kaikenlaisia japanin kielen opiskelun kannalta yleishyödyllisiä videoita!
sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Sunnuntain suositus: Memrise

0 kommenttia

Taas on Sunnuntain suosituksen aika! Joka sunnuntai esittelen yhden japanilaisen podcastin/radio-ohjelman, tv-sarjan, blogin, sarjakuvan tai muun vastaavan mediatuotteen, jonka olen kokenut hyödylliseksi ja viihdyttäväksi.

Tällä kertaa ajattelin esitellä sivuston, joka oli pari vuotta sitten yksi opiskelurutiinieni kulmakivistä (ja jota siis edelleenkin aina silloin tällöin hyödynnän): Memrise!



Memrise on verkkopohjainen oppimistyökalu, joka koostuu sivuston käyttäjien luomista kursseista. Suurin osa kursseista keskittyy jonkin kielen opettamiseen, mutta Memrisessä voi halutessaan opiskella myös vaikka biologiaa tai maantiedettä.




Jos olet etsinyt jotakin, mikä tukisi opintojasi (tai parhaimmillaan toimisi opintojesi pohjana), mutta esimerkiksi Anki on sinulle, noh, liian ankea, kokeile ihmeessä Memriseä! Ankin tapaan myös Memrise hyödyntää kursseissaan aikavälikertaukseen perustuvia muistikortteja, mutta niiden lisäksi mieleenpainamista tehostetaan memeillä eli muistisäännöillä, joita käyttäjä voi keksiä itse tai lainata muilta. Memrise on myös visuaalisesti kiinnostavampi kuin Anki, mikä voi omalta osaltaan sekä motivoida opiskelemaan että helpottaa asioiden oppimista. Ja Memrisessä kerätään pisteitä! Kuka muka voi vastustaa pisteitä?!




Useimmat kursseista jakautuvat noin 10-25 uutta asiaa käsittäviksi tasoiksi, joita taas käydään läpi opiskelu-tilassa viiden tai useamman uuden asian kokonaisuuksina. Jo muutaman uuden asian jälkeen pääsee testaamaan oppimaansa erilaisten testien muodossa.




PISTEITÄ!!

Memrise ei toki ole ratkaisu kaikkeen; se ei ehkä ole parhaimmillaan Heisigin tai kieliopin taltuttamisessa, mutta esimerkiksi sanaston opiskeluun ja kertaamiseen se on mielestäni mainio työkalu. Kursseja löytyy kaikentasoisille opiskelijoille jo valmiiksi varsin paljon, mutta halutessaan kokonaan omiin tarpeisiin pohjautuvan kurssin luominen ei sekään ole vaikeaa. Kun Memrisestä löytyy vielä sekä Android- että iPhone-sovellus, on se helposti käytettävissä niin kotona kuin maailmalla.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Sunnuntain suositus: NHK:n lastenohjelmat

0 kommenttia

Taas on Sunnuntain suosituksen aika! Joka sunnuntai esittelen yhden japanilaisen podcastin/radio-ohjelman, tv-sarjan, blogin, sarjakuvan tai muun vastaavan mediatuotteen, jonka olen kokenut hyödylliseksi ja viihdyttäväksi.

Tällä kertaa haluan esitellä jotakin, joka oli vaihtovuotenani monen aamuni ilona ja edelleen on vähintäänkin nostalgisuutensa takia katsomisen arvoinen: NHK:n joka-aamuiset lastenohjelmat!




NHK on Japanin yleisradioyhtiö, joka Suomen Ylen tapaan ei näytä kanavillaan mainoksia ja tekee ohjelmia kaikenikäisille. NHK tunnetaan erityisesti uutislähetyksistään, mutta kanavilla näytetään myös kulttuuri-, viihde- ja urheiluohjelmia.

En vaihtoni aikana seurannut aktiivisesti mitään televisio-ohjelmaa (pitkälti kielitaidottomuuteni takia), mutta aamun lastenohjelmat tulivat jokseenkin tutuiksi aamutoimieni taustaääninä. Aikuisen vinkkelistä lastenohjelmat voivat tuntua puuduttavilta, mutta ainakin omasta kokemuksestani niiden helpohko kieli ja itsensätoistavuus olivat yllättävän hyväksi kielenoppimiselle. Lastenohjelmat ovat myös kulttuurin tarkastelun kannalta mielenkiintoista katsottavaa. Ja jos ei muuta, voi niistä oppia paljon lauluja ja rallatuksia, joilla kanssaihmisiään viihdyttää/kiduttaa!

Nyt esittelenkin katsomistani ohjelmista kolme, jotka erityisesti jäivät mieleeni (ja joista löytyy suht helposti videopätkiä Youtubesta).


いないいないばぁっ


Inai Inai Baa! eli (hyvin vapaasti käännettynä) "Kukkuluuruu" on 0-2 -vuotiaille suunnattu ohjelma, joka koostuu lyhyistä piirretyistä, lauluista ja näytellyistä kohtauksista. Ohjelman päätähtinä ovat Wanwan-koira, marakassiotus U-tan sekä tasaisin väliajoin vaihtuva tyttö. Parasta ohjelmassa ovat silloin tällöin lauluissa mukana olevat, söpösti puetut taaperot, jotka yrittävät parhaansa mukaan tanssia mukana tai edes ymmärtää, mitä ihmettä oikeen tapahtuu.




おかあさんといっしょ


Okaa-san to Issho eli "Äidin kanssa yhdessä" on pisinpään yhtäjaksoisesti jatkunut lastenohjelma Japanissa. Se on suunnattu 2-4 -vuotiaille muksuille ja sisältää Inai Inai Baa!:n tapaan eri osioita, muun muassa eläinhahmojen tähdittämän Pote Potteiton. Ohjelman juontajat kutsuvat itseään isosiskoiksi ja -veljiksi, mikä on Japanissa hyvin yleistä kun ollaan tekemisissä lasten kanssa.




みいつけた!


Miitsuketa! eli "Lööysin!" (tässä tapauksessa siis verbi, ei adjektiivi) on 4-6 -vuotiaille tarkoitettu ohjelma, jonka hahmokombinaatio eli coolisti puhuva kaktus Sabo-san, angstaava sininen tuoli Kosshii sekä tasaisesti vaihtuva, mutta aina Sui-chaniksi kutsuttu tyttö herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Myös Miitsuketa! koostuu eri osioista, joista ehkä omituisin on kylpyammeessa lauleskeleva lehmämies Ofurosukii, josta tosin nykyään on tainnut tulla urheiluhullu Taichoosukii?



*

Kaikkien mainitsemieni ohjelmien pätkiä löytyy niin Youtubesta kuin vaikka niconicostakin, ja sivupalkin suositusten kautta löytynee vielä koko joukko lisää kaikenlaisia lastenohjelmia. Eli rohkeasti katselemaan vain!

lauantai 12. syyskuuta 2015

"Enää ei ole kesää jäljellä" T. JLPT-koe

0 kommenttia

Alkanut syksy on ollut niin täynnä tohinaa, tekemistä ja ajateltavaa, että oman jaksamiseni vuoksi olen joutunut karsimaan asioita tehtävälistaltani... Ja valitettavasti kaikenlainen blogailu on ollut yksi näistä säästötoimista. Pahoittelut!

Ei sillä, että olisin juuri mitään kirjoittamisen arvoista japanin kielen opinnoissani tehnyt, oikeastaan melkein päinvastoin: en ole jaksanut koskea kanjeihin (mitä nyt satunnaisesti vilkuillut tuota listaa, joka pyytää leipää työpöytäni kulmalla), en katsoa kielioppi-videoita Youtubesta enkä juuri radio-ohjelmiakaan kuunnella. Kaiken koulupuuhastelun, harrastusjuttujen ja sosialisoinnin keskellä japanin opinnot ovat tuntuneet jotenkin kaukaisilta, joten olen työntänyt kaikki niihin liittyvät ajatukset jonnekin aivojeni perukoille "kiireellisempien" tuumintojen tieltä...

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö yhtään olisi ollut japanin kielen kanssa tekemisissä: kuten yhdessä aiemmassa merkinnässä kerroinkin, olen tänä syksynä toiminut KV-tuutorina eräälle kouluumme tulleelle japanilaiselle vaihtarille ja sen myötä päässyt heittelemään suustani palikoita, joita jossain yhteydessä myös japanin kieleksi voisi kutsua. Sae, vaihtari, ystävällisesti (ja perijapanilaisen kohteliaasti) kehuu kyllä kielitaitoani, mutta itse olen piinallisen tietoinen vaihtelevasta tönkköydestäni ja sanaston/kieliopin puutteistani. Positiivista on kuitenkin se, että taas puhumisen makuun päästyäni en enää jännitä japaniksi puhumista, vaikka tiedänkin virheitä tekeväni.

*

Kuluneen kesän ja alkusyksyn perusteella voinen siis todeta oppineeni tällaisia asioita:

- Rutiini on onnistuneen opiskelun aa ja oo. Rutiinin synnyttäminen vaatii hieman ponnisteluja ja sitkeyttä, mutta kerran vauhtiin päästyään tilanne helpottaa.

- ...tosin erehtyessä kerran lintsaamaan todennäköisyys toisenkin kerran lintsaamiseen kasvaa aika tavalla, puhumattakaan, jos tosiaan lintsaa vielä sen toisenkin, kolmannenkin, neljännenkin kerran...

- Kiireisinäkin aikoina olisi siis hyvä tehdä joka päivä jotain, vaikka se jäisikin oppimismäärältään tai ajaltaan lyhyeksi.

- Puhumisen pelko lähtee puhumalla.

- Itsensä itkeminen uneen päivän kielisammakoita muistellen ei ole tarpeellista saati terveellistä.

- Aika on armoton niille, jotka tuudittauvat ajatukseen "myöhemminkin vielä ehtii".

Listani viimeinen kohta liittyy vahvasti JLPT-kielitasokokeeseen, joka järjestetään joulukuun ensimmäisenä sunnuntaina (tänä vuonna siis 6.12.) ja jonka viimeinen ilmoittautumispäivä on tämän kuun viimeinen päivä eli rapian parin viikon päässä. Nopeiden laskujeni mukaan tästä hetkestä lähtien valmistautumisaikaa on vielä noin 11 viikkoa, mikä tavallaan on ihan riittävästi ja tavallaan ihan kauhean vähän, koska elämä on arvaamatonta enkä ole täysin selvillä vieläkään, mikä oma taitotasoni ja sen myötä opiskelutarpeeni lopulta on. Olen nyt kuitenkin alkanut kallistua sen kannalle, että vaikka kuluneet puolitoista kuukautta ovatkin japanin kielen opintojeni näkökulmasta vähän valuneet kankkulan kaivoon, ilmoittautuisin silti N2-kokeeseen ja katsoisin, kuinka käy. Muussa tapauksessa koe siirtyisi kohdallani taas kerran vuoden päähän, eikä mitään takuita ole, että silloinkaan siihen ilmoittautuisin... Eli rohkea rokan syö ja 50 euron koemaksu viimeistään potkii persuksille lisävauhtia ja -motivaatiota! Toivottavasti!

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Sunnuntain suositus: myNoise.net

0 kommenttia

Taas on Sunnuntain suosituksen aika! Joka sunnuntai esittelen yhden japanilaisen podcastin/radio-ohjelman, tv-sarjan, blogin, sarjakuvan tai muun vastaavan mediatuotteen, jonka olen kokenut hyödylliseksi ja viihdyttäväksi.

Tervehdys pitkästä aikaa! Kesälomailu karkasi vähän käsistä ja niin japanin opiskelu kuin blogailukin jäi hauskempien rientojen jalkoihin. Yritän nyt kuitenkin päästä taas kiinni arkivelvollisuuksiin niin kanjipänttäyksen kuin siitä kirjoittamisenkin saralla. これからもよろしくね~

Ajattelin päättää lomahiljaisuuteni Sunnuntain suosituksella, joka tällä kertaa ei itse asiassa ole japanilainen mediatuote - tai edes sen kaltainen mediatuote, joita aiemmin olen esitellyt. Kyseessä on sivusto, jonka antimia hyödynnän oikeastaan aina opiskellessani: myNoise.net!


myNoise.net on sivusto, jonne sivun ylläpitäjä, signaalinkäsittelyn insinööri (anteeksi vapaa ja varmasti epäpätevä käännökseni) ja äänisuunnittelija Stéphane Pigeon on kerännyt suunnittelemiaan ja toteuttamiaan "äänikoneita", joilla voi generoida erilaisia ääniä aina viidakon huudoista kissan kehräykseen ja eri mantereiden sähkölaitteiden hurinasta tietyntaajuisiin värähtelysurinoihin.

Jos olet ikinä pähkäillyt, mitä kuunnella opiskelun (tai ylipäätään minkään keskittymistä vaativat aktiviteetin) ohessa, äänikoneet ovat oiva valinta! Niiden avulla saa nopeasti ja näppärästi luotua ääniympäristön, jolla voi niin blokata ulkopuoliset ääniärsykkeet kuin rauhoittaa mieltä ja edistää keskittymistä. Äänikoneet sopivat mainiosti myös rentoutumiseen tai esimerkiksi luovaan kirjoittamiseen tai roolipelaamiseen sopivaa tunnelmaa luomaan.

Siinä missä uusimmat äänikoneet ovat käytettävissä vain käyttäjille, jotka ovat rahallisesti tukeneet sivua (jo 5 dollarin tuella saa elinikäisen premium-käyttäjyyden), suurin osa äänikoneista on täysin ilmaiseksi käytettävissä. Itse suosin opiskellessani usein Isochronic TonesThree Friends of Winter, ja/tai Temple Bells -äänikoneita, mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan ja etsimään oman suosikkisekoituksen sivuston laajasta valikoimasta!

maanantai 20. heinäkuuta 2015

PS: Kommentti olis kiva

5 kommenttia

Tajusin tänä aamuna juuri ennen töihin lähtöä, että unohdin eilen tyystin kirjoitella Sunnuntain suosituksen! Olin tosiaan viikonlopun mökillä vanhempieni kanssa, ja sunnuntaina kotiin palatessa mieli oli täynnä lähinnä seuraavana päivänä alkavaa viimeistä työviikkoa sekä pian koittavaa paluumuuttoa pk-seudulle, joten blogivelvollisuudet pääsivät livahtamaan mielestä. Pahoittelut unohduksesta!

...tosin pahoittelen heti perään uudemman kerran, tällä kertaa lähitulevaisuutta silmällä pitäen: kesätyöni tosiaan päättyvät tällä viikolla ja sen myötä kesälomarillutteluni alkavat, joten tämä blogi todennäköisesti hiljenee joksikin aikaa. Tarkoitukseni on kuitenkin jatkaa blogailua ja kehitellä aiheita, joista voisi olla enemmän iloa ja hyötyä. Siihen toivoisin kuitenkin mieluusti apua myös sinulta, hyvä lukija!

Bloggerin tilastojen perusteella tässä blogissa on liikennettä päivittäin, ei huimia määriä mutta nollaa enemmän kuitenkin. Olisikin kivaa hieman kuulla sinusta siellä ruudun toisella puolella: kuka olet, miten tähän blogiin eksyit ja mitä blogilta toivoisit / millaiset aiheet sinua kiinnostaisivat. Kiitos hirmuisesti, jos käyt virtuaalisen puumerkkisi kommenttiosiossa raapustelemassa! n_n


torstai 16. heinäkuuta 2015

Vä-syt-tää

0 kommenttia

Olen viime aikoina ollut jotenkin väsyneempi kuin ennen; tiedä sitten, nukunko jotenkin huonommin kuin yleensä vai vaikuttaako painostava ukkosilma, mutta jotenkin virta tuntuu olevan vähissä. Töissä roikun haravan varressa silmät ristissä ja voima jäsenistä kaikonneena (mikä on jokseenkin epätoivottava tila fyysisessä ulkotyössä) ja kotona kapasiteettini riittää lähinnä kissavideoihin ja Robot Unicorn Attack 2 -pelin aivokuolleeseen pelaamiseen. Kanjeja olen yrittänyt tahkota parhaani mukaan, mutta uusia kanjeja tuijottaessa mieli tuntuu lyövän täysin tyhjää ja keskittyminen karkaa jatkuvasti taivaan tuuliin. Olenkin jo useana päivänä antanut koko homman olla ja yrittänyt tehdä jotakin muuta hyödyllistä, esimerkiksi twiitata tai kirjoittaa sähköposteja japaniksi.

Vaikka onkin ehkä ihan hyvä, etten väsyneenä pakota itseäni kanjiharjoituksiin (onhan se vähän turhaa työtä käydä läpi kasa kanjeja, jos ne eivät kuitenkaan jää mieleen), olen ollut jokseenkin harmissani itselleni, että en ole pysynyt reippaana ja rytmissä. Jossain mielen perukoilla takoo koko ajan ajatus, että jos en just ja nyt saa opiskeltua kanjeja, niin myöhemmin en ehdi ja sitten harmittaa. Että on kiire, että olen laiska ajantuhlaaja, jos en nyt saa tehtyä...

Olen pysähtynyt miettimään, että mistä moiset ajatukset nousevat. Miksi olen niin ankara itselleni? On totta, että jos tänä vuonna saisin N2-kokeen tehtyä ja läpäistyä, voisin ensi vuoden (kesä)työnhaussa hyödyntää sitä. Jos kuitenkin tarkastelen asioita laajemmin, on selvää, etten opiskele N2-koetta tai työelämää varten, vaan ihan omaa kielitaitoani lisätäkseni, ja sille ei sinällään ole aikarajaa - eli siltä kannalta tämä murehtiminen on turhaa. Toki on tärkeää, että pidän jonkinlaisesta itsekurista kiinni (muuten asiat jäisivät ihan puolitiehen), mutta eiköhän silloin tällöin ole ihan ok ottaa rennommin. Eikö niin?

Noh, työt loppuvat ensi viikolla ja sitten on kuukauden verran lomaa ennen koulun alkua. Ehkä sitten saisin taas kunnolla nukutuksi - ja sen myötä kunnolla opiskelluksi.

Onko sinulla kausia, jolloin opiskelu ei vain yksinkertaisesti tunnu sujuvan? Mitä teet, että pääset takaisin tavalliseen rytmiin?

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Sunnuntain suositus: Nihongo no Mori

0 kommenttia

Taas on Sunnuntain suosituksen aika! Joka sunnuntai esittelen yhden japanilaisen podcastin/radio-ohjelman, tv-sarjan, blogin, sarjakuvan tai muun vastaavan mediatuotteen, jonka olen kokenut hyödylliseksi ja viihdyttäväksi.

Tällä viikolla ajattelin esitellä puheohjelmien sijaan videoita, tarkemmin sanoen Youtube-kanavan, josta on varmasti iloa niin aloittelijoille kuin edistyneille opiskelijoille: Nihongo no Mori!


Nihongo no Mori on Tokiossa sijaitsevan Wasedan yliopiston opiskelijoiden vuodesta 2013 lähtien pyörittämä ryhmä, joka tuottaa ilmaista opiskelumateriaalia, pääasiassa videoita, nettiin. (Ilmeisesti ryhmä järjestää myös live-opetusta ja -tapahtumia, mutta niistä ei näin Suomesta käsin ole kauheasti iloa.) Opetusvideoita löytyy kaikentasoisille opiskelijoille; videoiden sisältö ja vaikeustaso perustuu suurimmaksi osaksi JLPT-kokeen eri tasoihin, helpoimmasta N5-tasosta aina vaikeimpaan N1-tasoon.

Youtube on japanin kielen opetusvideoita ja -kanavia pullollaan, mutta perusteellisemmallakin etsinnällä Nihongo no Mori osoittautuu yhdeksi parhaimmista. Ensinnäkin, kanavan videot on jaoiteltu selkeisiin soittolistoihin, joista jokaisen on helppoa löytää omalle taitotasolleen sopivaa katsottavaa. Ja videoita on muuten paljon, liki 700! Opetusvideot ovat kompakteja, alle kymmenen minuutin kokonaisuuksia, joissa esitellään 2-5 uutta asiaa (soittolistasta riippuen yleensä sanastoa tai kielioppia) ja esimerkkilauseita. Opettajina toimivat japanilaiset opiskelijat eivät ehkä ole pedagogian kivenkovia ammattilaisia, mutta opettajien aito innostus ja hyväntuulisuus antaa anteeksi opetuksen mahdolliset särmät.

Videoissa parasta on mielestäni kuitenkin se, että joitakin aloittelija-tason videoita lukuunottamatta videot ovat täysin japaniksi. Tottumatonta tämä saattaa aluksi hirvittää, mutta täysin japanikielinen opetus on pidemmän päälle parempi vaihtoehto kuin vaikkapa osaksi englanninkielinen. Opettajien puhuma japani on selkeää ja sanat/kielioppi selitetään auki eri ilmauksin, joten opetusta on tasosta riippumatta varsin helppoa seurata. Monessa videossa on lisäksi myös japaninkielinen (ja joskus myös englanninkielinen) tekstitys, mikä myös helpottaa ymmärtämistä. Ja vaikka jokin videossa (tai no, miksei joskus koko videokin) jäisikin epäselväksi, mikään ei estä katsomasta videota uudelleen tai pysäyttämään videon sanakirjan pläräyksen ajaksi!

Kanavalta löytyy myös japanilaiseen kulttuuriin liittyviä videoita, eli vaikka kielipänttäys ei kiinnostaisikaan, kannattaa kanava silti tsekata. Itse suosittelen Nihongo no Morin videoita tueksi erityisesti kaikille JLPT-kokeeseen valmistautujille!

Nihongo no Morilla on kotisivu, mutta itse koen sen varsin sekavaksi ja siksi käytän vain ryhmän Youtube-kanavaa. Ryhmältä löytyy myös Facebook-sivu ja Twitter-tili.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kesäterveisiä mukavuusalueelta

0 kommenttia

Minulla on ongelma. Jonkin aikaa olen ollut välittämättä siitä, ajatellut, että kyllä se siitä, mutta nyt tilanne alkaa käydä hankalaksi. Koska ongelman myöntäminen on tunnetusti ensimmäinen askel parantumiseen, niin myönnettäköön...

En mielelläni poistu mukavuusalueeltani.

Phuh! Tulipa sanottua! Vaikka eihän tämä mikään hirmuisen shokeeraava ja yllättävä ongelma ole, varmaan päinvastoin - luulenpa, että varsin moni joutuu pohtimaan mukavuusaluettaan ja että onko sen ulkopuolella elämää. (Vihje: on)

Omalla kohdallani mukavuusalueen rajoitteet näkyvät esimerkiksi siinä, etten pidä urheilusta, tai tarkemmin sanoen siitä palavasta, rääkkääväästä tunteesta, mikä lihaksiin juostessa /punnertaessa /taistelujaskaillessa iskee. Toinen tilanne, mitä karsastan, ovat erilaiset kilpailut ja kilpaileminen. Joskus tämä koskee jopa lautapelejä! En nimittäin mielelläni pelaa mitään minulle ennestään tuntematonta... Tiedän olevani ihan pöhkö, mutta en vain pidä kilpailujen/pelien nostattamasta jännityksestä. (Tosin jos peli on tuttu ja tilanne muutenkin rento, niin pelaan mielelläni!)

Kolmas asia, mikä on ehdottomasti mukavuusalueeni ulkopuolella, on virheen tekeminen ja/tai naurunalaiseksi tuleminen (tai ihan vain sen mahdollisuus) jossakin sellaisessa asiassa, mitä teen/yritän tosissani. Puheripulisena ihmisnarsissina julkinen esiintyminen, vieraiden ihmisten kanssa puhuminen tai kaikensorttisten tekstien kirjoittaminen ei sinällään tuota ongelmia, koska olen siihen tottunut ja juttu kyllä luistaa - tosin vain niin kauan kuin kielenä on suomi. Mutta annas olla, jos pitääkin käyttää jotakin muuta kieltä... Silloin minut voi löytää En uskalla, antaa olla -kerhohuoneesta pälyilemästä hermostuneesti kulmieni alta.

Vaihdossa ollessa tuli puhuttua ja kirjoitettua paljon japaniksi, samoin paluuvuotena Suomeen tulleiden japanilaisten vaihtareiden kanssa. Sen jälkeen tuli kuitenkin pidempi, liki vuoden ajanjakso, jolloin en juurikaan puhunut tai kirjoittanut japaniksi ja taidot pääsivät ruostumaan. Jostain syystä en kuitenkaan halunnut myöntää tätä itselleni tai varsinkaan muille. "Olen opiskellut ja käyttänyt japania jo niin monta vuotta, että tuntuu hölmöltä, jos nyt yhtäkkiä alan tehdä taas kauheasti virheitä...." Ei sillä, että aiemminkaan kielenkäyttöni olisi erityisen virheetöntä ollut, mutta nyt aloin kiinnittää virheisiini ja erityisesti kielitaitoni rajallisuuteen huomiota uudella ja valitettavan negatiivisella tavalla. Tämä taas näkyi niin, että aloin käyttää kieltä entistä vähemmän... Pohjimmiltaan kyseessä oli (ja no, on edelleen) kai jonkin sortin itsetuntokysymys; pelkään vaikuttavani typerältä, jos en osaa kieltä virheettömästi, täydellisesti.

Nyt joku fiksu ja filmaattinen huudahtanee rohkaisevaan äänensävyyn, että "höps, ei mitään täydellisyyttä tarvita", "vain tekemällä oppii, anna mennä vain" tai "älä huoli, kyllä maailmaan kielivirheitä mahtuu". Tekisi mieli vängätä vastaan, mutta pohjimmiltaan olen itsekin samaa mieltä. Kielitaito ja erityisesti sen käyttö on lopulta vain tottumus- ja asennekysymys: minä olen minä, käytän kieltä sen mukaan kuin osaan, ja jos joku päättää tekemieni virheiden takia vetää minusta jotakin (negatiivisia) johtopäätöksiä, se on sen ihmisen häpeä.

Jotta saisin tämän ajatuksen iskostettua päähäni, olen ruvennut tasaisesti pakottamaan itseäni taas puhumaan tai kirjoittamaan jotakin japaniksi. Yksi suurimmista askeleistani on ollut se, että ilmoittauduin vaihtarituutoriksi eräälle japanilaiselle tytölle, joka tulee syyslukukaudeksi kouluuni! Olemme jo jonkun verran Facebookin kautta jutelleet: lyhyenkin viestin kirjoittamiseen uppoaa helposti pieni ikuisuus, mutta samapa tuo... Pääasia on, että käytän kieltä. (Itsekriittisyydestäni huolimatta kun kuitenkin sitä ihan mukavasti osaan!)

Onko sinulla mukavuusalueongelmia japanin kielen suhteen? Jos on, miten yrität päästä/olet päässyt niiden yli?

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Sunnuntain suositus: ジェーン・スー 相談は踊る

0 kommenttia

Taas on Sunnuntain suosituksen aika! Joka sunnuntai esittelen yhden japanilaisen podcastin/radio-ohjelman, tv-sarjan, blogin, sarjakuvan tai muun vastaavan mediatuotteen, jonka olen kokenut hyödylliseksi ja viihdyttäväksi.

Kuten olen useammassa merkinnässä jo maininnutkin, olen tänä kesänä kuunnellut paljon japaninkielisiä puheohjelmia. Podcast-suosikkini esittelinkin jo viimeeksi, joten esiteltäänköön tällä kertaa lempparini radio-ohjelmien saralla: TBS RADIO -kanavan ジェーン・スー 相談は踊る!


ジェーン・スー 相談は踊る on joka lauantai ilmestyvä kysymys-vastaus -ohjelma, johon kuulijat voivat lähettää mieltään askarruttavia, yleensä oman elämänsä ongelmiin liittyviä kysymyksiä. Kysymyksiin vastauksia etsimässä on Jane Sue -taiteilijanimellä esiintyvä nelikymppinen, "syntyperäinen japanilainen" nainen sekä viikottain vaihtuva juontajapari, joka yleensä on joku TBS:n uutisankkureista tai muun ohjelman juontaja.

Ei, vaikka ohjelman slogan onkin englantia väärinkäyttävä "Let's SO DANCE" ("neuvo/neuvoa" -sana japaniksi lausutaan "soudan" -> Let's SOUDANsu), esittelykuva kuin 90-luvun laskettelutakki ja tunnusmusiikkikin hyvin kasarihenkinen, kyseessä on ihan 2010-luvun ohjelma kysymyksineen ja vastauksineen. Ohjelman retrohenkinen ilme (ja nimi) juontaa juurensa Jane Suen mieltymykseen vanhaan disco- ja muuhun tanssimusiikkiin, jota kysymysten ja vastausten lomassa ohjelmassa soitetaan. (Itse tosin en niitä kuule, koska Youtubessa kuuntelemistani versioista on mainokset ja soitetut kappaleet leikattu pois.) Sue itse sen sijaan on mielestäni yllättävänkin moderni ja suorapuheinen, mikä onkin yksi suurimmista syistä, miksi ohjelmasta niin pidän.

Vaikka ohjelmaan tuleekin kysymyksiä vähän laidasta laitaan ("Poikaystäväni ei halua naimisiin mutta minä haluan, mitä teen" / "Minulla on hajufetissi, kannattaako sitä kertoa ensitreffeillä" / "Mitä tehdä, kun anoppi syö kaikki pöydälle jätetyt keksit ja suuttuu, jos keksejä ei ole tarjolla"), on se silti mielestäni varsin helposti seurattava ja ymmärrettävä. Ja viihdyttävä! Ohjelmaa kuunnellessa tuntuu kuin pääsisi "kärpäseksi kattoon" ja näkemään sellaisen puolen japanilaisista, jota erityisesti ulkomaalaiselle harvemmin näytetään. Kielen treenauksen ohella ohjelma tarjoaakin roppakaupalla japanilaiseen kulttuuriin ja ajatustapoihin liittyvää tietoa.

Ihan aloittelijoille ohjelma voi olla vähän haastava, mutta edistyneemmälle opiskelijalle ohjelma sopinee ihan mainiosti. Ohjelman jaksoja löytyy useammankin eri (ei-virallisen) tahon tarjoamana Youtubesta, mutta viralliset podcast-versiot jaksoista löytänevät selkeimmin ohjelman kotisivuilta.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Tuhat ja yksi kanjia

0 kommenttia

Tuhannen kanjin raja meni tänään rikki! En ole moneen vuoteen ollut näin pitkäjänteinen minkään mielenkiintoni tai harrasteeni kanssa, joten olen vähän häkeltynyt mutta varsin tyytyväinen tähänastiseen vaellukseeni. Toki heti iloitsemisen perään pieni ääni mieleni perukoilta mutisee, että vielä on työsarkaa jäljellä, että suotta vielä ylpeilet, mutta antaa sen toistaiseksi mutista ihan itsekseen.

Olen käynyt läpi tuhannen kanjin merkityksen. Heisig'n ja radikaalien myötä kanjien opiskeluun on tullut ihan uudenlainen sävy: kanjit eivät ole enää vain satunnaisia viivoja vaan niihin kätkeytyy mielenkiintoisia tarinoita ja tapoja hahmottaa maailmaa. Tunnen välillä suoranaista löytämisen riemua, kun jokin kanji radikaaleineen tiivistää kuvaamansa asian mielenkiintoisella tavalla. Esimerkiksi vesiputousta kuvaava kanji, 滝, rakentuu vettä ja lohikäärmettä tarkoittavista radikaaleista. Kieltämättä ilmaa halkova vesimassa on kuin kiinalaisen lohikäärmeen ruumis, putouksen pauhu taas kuin sen karjuna! Toinen hauska kanji on kerääntymistä/kokoontumista tarkoittava kanji, 集, joka rakentuu lintua ja puuta tarkoittavista radikaaleista. Niin kuin lintupari kokoontuu puuhun, ihmiset kokoontuvat yhteen. Samankaltaisia kanjeja on roppakaupalla lisää, mutta nuo kaksi olivat ensimmäiset, jotka mieleeni nousivat.

Mutta niin, tuhat kanjia takana, toinen mokoma (ja vähän lisää) vielä edessä. Ehdin tässä yksi viikonloppu jo stressata, että ehdinkö varmasti saada kaiken opiskeltua ennen N2-koepäivää; pitäisi opetella kanjien lukutapoja ja sanastoa ja kielioppia ja treenata lukemista ja ja ja... Ja kaiken työmäärän keskellä tahtoisin samaan aikaan tehdä myös muutakin kuin vain istua iltakaudet opintojen äärellä. Mutta minulla on vain kaksi kättä ja 24 tuntia vuorokaudessa, josta arkena 9 uppoaa nukkumiseen, 8 kesätöihin, 1 syömiseen ja 1 kaikenlaiseen välttämättömään muuhun toimintaan, eli vapaa-aikaa jäänee noin viitisen tuntia per arkipäivä (ja 13 per viikonloppu). Tehopakkausihminen toki säveltäisi sinfonian, kirjoittaisi romaanin ja tekisi 900 vatsalihasliikettä kyseisessä ajassa, mutta itse olen kahdeksan tunnin ulkotyön jälkeen yleensä sen verran väsynyt, että jaksan musertaa tahdonvoimaa vain yhteen aktiviteettiin (+ Facebook ja kissavideot).

Pääsyy tähän (jonkun mielestä ihan höpsöön) kesästressiin on se, että syksyllä elämääni palaavat kotiläksyt ja sosiaaliset kontaktit, joiden myötä henkilökohtaisiin projekteihini jäävä vapaa-aika saattaa vähentyä entisestään. Siksi tahtoisin nyt kesällä, täällä sosiaalisen elämän ulottumattomissa, saada aikaan mahdollisimman paljon.

Aikani itseäni ruoskittuani viimein lopetin ja päätin, että teen sen verran kuin jaksan ja tuntuu hyvältä, tarkoitti se sitten kolmeakymmentä tai vain kymmentä kanjia päivässä. Jos saan ja ehdin valmistautua tarpeeksi, osallistun kokeeseen. Jos en, niin osallistun sitten ensi vuonna. Rentoudesta käsin opiskeluun ei tule veren makua ja motivaatio pysyy yllä (ainakin minun tapauksessani). Ja sama se, vaikka tämä kesä menisikin vain kanjeihin; kunnon perustan luotuani on myöhemmin helpompaa ja jää aikaa muuhunkin. Vaikka sen romaanin kirjoittamiseen!

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Anki auttaa kertaamaan

2 kommenttia

"Kertaus on opintojen äiti", kuuluu paljon käytetty sanonta. Vaikka omaisi kuinka hyvät muistiinpainamistaidot tahansa, on kertaamisesta aina hyötä - kuten toistot kuntosalilla vahvistavat lihaksia, toistot opiskelun yhteydessä vahvistavat muistia.

Kertaamisen saralla erilaiset muisti- ja kertauskortit ovat olleet tärkeä apuväline niin meillä kuin muuallakin. Myös niistä on olemassa jos jonkinlaista tietokone- ja älypuhelin-versiota, mutta yksi ohjelma on monen mielestä ylitse muiden: Anki.


Kuten Wikipedia ohjelmaa kuvailee: "Anki on vapaa aikavälikertaukseen perustuva flash-kortti-ohjelma. Se pyrkii auttamaan käyttäjiä oppimaan ja muistamaan flash-korttien muotoon tallennettua tietoa. Ohjelman aikatauluttamisalgoritmi aikatauluttaa korttien kertausta siten, että sisältö muistettaisiin mahdollisimman vähällä kertaamisella." Anki on alkunperin tietokoneohjelma (sekä PC että Mac), mutta siitä löytyy nykyään myös online-versio sekä älypuhelinsovellus (Android ja Apple-laitteet). Ankin käyttäminen ei ole siis älypuhelimen tai välttämättä edes oman tietokoneen omistamisesta kiinni, eli se sopii esimerkiksi koulussa tai kirjastossa käytettäväksi.


Yksinkertaisimmillaan meininki näyttää tältä: ensin näkyy mieleenpalautettava sana/asia,
"Näytä vastaus" -nappia painamalla taas pääsee arvioimaan, miten hyvin sanan/asian muisti
- jos muisti. Oma arvio vaikuttaa siihen, kuinka pian sana/asia palaa kerrattavaksi,

Itse olen käyttänyt Ankia jo useamman vuoden ja ollut ohjelmaan tyytyväinen. Omia muistikorttipakkoja on helppo luoda ja muokata sisällöllisesti ja visuaalisesti mieleisiksi. Myös muiden käyttäjien tekemiä, ladattavissa olevia pakkoja on hurja määrä - ei pelkästään japanin vaan useamman muunkin kielen ja kokonaan muun oppiaineen (esim. biologia, fysiikka, musiikki) opiskeluun liittyviä pakkoja. Ohjelma sopii siis mainiosti muillekin kuin vain japanin kielen opiskelijoille!

Käytätkö Ankia? Onko siitä ollut opinnoissasi hyötyä?

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Sunnuntain suositus: タイムマシン部G

0 kommenttia

Uusi viikottainen sarja alkaa! Joka sunnuntai esittelen yhden japanilaisen podcastin/radio-ohjelman, tv-sarjan, blogin, sarjakuvan tai muun vastaavan mediatuotteen, jonka olen kokenut hyödylliseksi ja viihdyttäväksi.

Olen tänä kesänä kesätöideni yhteydessä kuunnellut todella paljon erilaisia japanilaisia podcasteja ja radio-ohjelmien jaksoja Youtuben kautta. Siinä missä suosikkilistallani on useampi eri sarja ja tekijä, on yksi erityisen mainio podcast, jolle haluan antaa kunnian olla ensimmäinen sunnuntain suositus: タイムマシン部G!



タイムマシン部G on Ryo Shirai -nimisen kolmekymppisen miehen juontama humoristinen podcast, joka käsittelee milloin mitäkin, yleensä juontajan omasta elämästä kimmokkeita saaneita aiheita. Shirai on juontajana oikea moottoriturpa, jonka jutut käyvät välillä niin hillittömiksi, että taustalla hekottavan AD Kasaharan nauru yltyy oikeaksi huutonauruksi. Komiikan tajunsa lisäksi Shirailla on varsin monipuolinen populaarikulttuurin tuntemus, mikä näkyy monenlaisina intertekstuaalisina viittauksia niin japanilaisiin kuin ilahduttavan usein myös länsimaalaisiin mediatuotteisiin, enimmäkseen elokuviin.

Reippaan kahden olemassaolovuotensa aikana タイムマシン部G on pullauttanut ulos 67 jaksoa, joiden pituus on yleensä noin tunnin, viime aikoina noin 45 minuutin luokkaa. Kuunneltavaa siis on! Jaksojen ilmestymistahdissa on ollut vaihtelua, mutta ilmeisesti tällä hetkellä Shirailla ja Kasaharalla olisi tarkoitus tuottaa ainakin yksi jakso kuukaudessa.

Podcastin nopeatempoisuuden ja aiheiden sekalaisuuden takia jaksot eivät sopine ihan aloittelijoille, mutta edistyneemmille opiskelijoille ne tarjoavat varmasti hyvää kuunteluharjoitusta!

タイムマシン部G kaikkine jaksoineen löytyy Youtubesta.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Tabletista elektroniseksi sanakirjaksi

2 kommenttia

Tässä merkinnässä ajattelin jakaa kanssanne "salaisuuden", joka on helpottanut suuresti japanin opiskelujani: miten (Android-) tabletti (tai älypuhelin) taipuu elektroniseksi sanakirjaksi.

Aikoinani vaihdossa ollessani suurella osalla japanilaisista ystävistäni sekä muutamilla japanin kieltä pääaineenaan opiskelevalla vaihtarikaverilla oli elektroninen sanakirja, sellainen DS-pelikonsolia muistuttava vempain. Harkitsin itsekin moisen ostavani, mutta hieman googlella sopivia malleja selviteltyäni useampikin taho suositteli sen sijaan tabletin tai älypuhelimen hankkimista. Syitä oli ainakin kaksi: markkinoilla olevat elektroniset sanakirjat on suunniteltu pääosin japanilaisille käyttäjille, joilla on erilaiset tarpeet kuin japanin kielen opiskelun alkuvaiheessa olevalla ulkomaalaisella. (En kiellä, etteikö edistyneelle opiskelijalle elektroninen sanakirja voisi olla kerrassaan hyödyllinen.) Toinen syy oli, että saman hintaiseen (ellei jopa halvempaan) tablettiin/älypuhelimeen saa sanakirjaominaisuuksien lisäksi kasapäin kaikenlaista muuta hyödyllistä aina peleistä e-kirjanlukijoihin. Päätin luottaa internetin anonyymiä neuvonantajaa ja hankin ensimmäisen tablettini - enkä katunut!

Ensimmäinen tablettini oli kiinalainen halppismalli, joka aikansa palveltuaan pääsi viettämään eläkepäiviä rakkaan äiteeni huomaan. Nykyinen tablettini taas on puolitoista vuotta sitten hankkimani Nexus 7 (2013-malli), joka toimii edelleenkin täysin moitteettomasti ja jota voin täydestä sydämestäni suositella. Kummankin tabletin käyttöjärjestelmä on Android, eli kummassakin käytin samoja sovelluksia, joilla tablettini sanakirjaksi loihdin. Ja ne ovat:

mazec3, käsinkirjoituksen konekirjoitetuiksi merkeiksi muuttava näppäimistösovellus sekä

- Aedict3, englanti-japani -sanakirjasovellus.

Olen yleensä pihi lataamaan muita kuin ilmaisia sovelluksia, mutta mazecin ja Aedictin kohdalla olen onnellinen, että poikkeuksen tein. Vaikka kummallakin on toki omat heikkoutensa, hyviä puolia on paljon enemmän. Ja erityisesti yhdessä ne muodostavat oikean killer combon!

Yläpuolella Aedict3, alapuolella mazec3

Kuten ehkä esimerkistä näette, kanjiraapusteluni ovat enimmäkseen kaikkea muuta kuin kalligrafian taidonnäytteitä. Silti mazec arvaa tarkoittamani kanjin suurimman osan ajasta oikein. Ja vaikka ei heti arvaisi...


...viimeistään lisäehdotuksista haluttu kanji löytynee. Erityisesti tsiljoonavetoisissa kanjeissa radikaalini tuppaavat olemaan turhan leveitä, jolloin ensimmäisessä ehdotuksessa yhden kanjin sijaan saatetaankin tarjota kahta kanjia. Lisäehdotuksista löytyy kuitenkin yleensä myös yhdistelmä eli kanji, jota alunperin hain. Lisäehdotukset ovat lempeitä silloinkin, kun kanjin piirtojärjestys on ollut väärä. mazec tunnistaa toki myös kana-merkkejä ja tarvittaessa osaa muuttaa ne kanjeiksi. mazec tunnistaa jossain määrin myös länsimaalaisia aakkosia, mutta meikäläisen pikakauno on poloiselle vähän liian kova paikka.

Mitä taas tulee Aedictiin, kyseessä on yksi Android-laitteiden suosituimmista ja pidetyimmistä (englanti-japani) sanakirjoista. Eikä ihme! Sovellus on hyvin monipuolinen. Ulkoasu ei ehkä ole modernein ja kaunein, mutta ymmärtääkseni siihenkin on tulossa tulevaisuudessa muutos. Sovellus toimii haluttujen sanakirjojen (itselläni Jim Breenin JMDict, KanjiDIC2 ja Tatoeba Example Sentences Project; valittavana on kuitenkin muitakin, esimerkiksi jonkun tietyn alan sanaston sanakirjoja) latausta lukuunottamatta offline-tilassa.


Eri kanjikombinaatioiden ja esimerkkilauseiden lisäksi Aedict tarjoaa monipuolisesti tietoa itse kanjeista: mm. eri lukutavat, vetojen määrän, millä luokalla japanilaiset kanjin oppivat, mihin JLPT-tasoon kanji kuuluu, Heisig-järjestysnumeron (joka tosin tuntuu perustuvan eri RTK-versioon kuin mitä itse käyn läpi) sekä piirto-ohjeet. Aedictissa on ymmärtääkseni myös paljon muita ominaisuuksia (mm. JLPT-quiz, muistivihko), mutta en niitä ole käyttänyt. Tässä ensi kertaa kunnolla tutkaillessani löysin myös erillisen käsinkirjoitus-haun! Eli ilmeisesti ilman mazeciakin Aedictia pystyisi operoimaan ihan vain sormella piirtämällä. (Itse silti joka tapauksessa lataisin myös mazecin, koska sitä voi käyttää myös muiden sovellusten yhteydessä, onhan se näppäimistösovellus.)

Nyt joku saattaa jupista ja mutista, että mites Applen tai Windowsin tuotteiden käyttäjät? Nopealla haulla mazec näyttäisi löytyvän App Storesta; Windowsin kaupasta en mene ihan takuuseen, mutta veikkaan että ei. Aedictia ei löydy kummastakaan, mutta App Storen imiwa? on ymmärtääkseni kovin kehuttu (ja vielä ilmainen!), Windowsin puolella taas uskaltanen ehkä suositella Tango Masteria

Mitä tuumit, olisiko esittelemästäni kombinaatiosta hyötyä japanin opinnoissasi? Vai osaisitko suositella vielä jotakin parempaa tabletti/älypuhelin -pohjaista ratkaisua?

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kanjikarusellini kulmakivet

4 kommenttia

Tässä ensimmäisessä "kunnollisessa" merkinnässä ajattelin lyhyesti esitellä, mitä ja miten tällä hetkellä pääsääntöisesti opiskelen. Koska aikomukseni on kirjoittaa tässä merkinnässä sivuamistani aiheista myöhemmin vielä lisää, on tämä merkintä enemmän sellainen yleiskatsaus, liikkeellelähtö tai potku virtuaalisiin blogipersuksiin. Miten sen haluaakaan ottaa!

Kuten joku hyvin harva ja valittu saattaa muistaa, kaksi vuotta sitten vouhkasin tässä blogissa (blogin nimeä myöten) radikaaleista. Radikaalit ovat siis kanjin osia, rakennuspalikoita, joista jotkut voivat toimia itsenäisinä kanjeina, toiset taas ovat aina vain muiden kanjien osina. Esimerkiksi , "silmä" toimii yksinään, mutta 儿, "jalat" vaatii aina jonkun kaverikseen. (Nämä kaksi muuten yhdessä muodostavat kanjin 見, "nähdä"!) Tein aikoinaan suomennokset 214 virallisesta radikaalista ja tarkoitukseni oli niiden avulla lähteä kanjeja taltuttamaan. Olin jo aiemmin yliopiston japaninkursseilla (2009-2012) sekä vaihdossa ollessa (2012-2013) kanjeja opiskellut, mutta olin ehtinyt jo unohtaa suurimman osan oppimastani. Radikaali-listaani uurastin hitaahkosti johonkin puolenvälin tienoille, mutta sitten iski pääsykoekausi ja kaikki aikani ja energiani kului ennakkotehtäviin ja japanin opinnot jäivät tauolle (ja tämä blogi kuoli).

Ajatus kanjien opiskelusta radikaalien näkökulmasta ei ole kadonnut elämästäni mihinkään, mutta tänä vuonna hylkäsin viimein uudisraivaajan tieni ja aloitin Heisig-metodin, koska no, on vain niin paljon helpompaa kulkea jonkun muun valmiiksi miettimää reittiä kuin itse puoliksi umpimähkään huitoa viidakkoveitsellä pitkin umpeen kasvanutta opintopöheikköä. (Tai siltä se ainakin silloin tuntui.)

Millaista opiskeluni tällä hetkellä sitten on?


Nykyisen päntäämiseni voi jakaa periaatteessa kahteen: aktiiviseen ja passiiviseen opiskeluun. Aktiivista opiskeluani edustaa päivittäinen 10-30 uuden kanjin merkityksen mieleenpainaminen sekä aiemmin opettelemieni kanjien merkitysten kertaus. Heisig-metodissa tämä tarkoittaa sitä, että keksin kullekin uudelle kanjille tarinan, jonka avulla opin muistamaan kanjin eri radikaalit, niiden järjestyksen sekä kanjin merkityksen. Fyysisiä työvälineitä opiskelussani ovat tabletti, vihko sekä kourallinen erivärisiä kyniä, Tablettia käytän Heisigin Rembering the Kanji -ekirjan lukemiseen, avainsanojen tarkistamiseen Aedict-sanakirjalla sekä kanjien kertaamiseen Anki-muistikorttisovelluksella. Vihkoa ja kyniä taas käytän tarinoiden ylöskirjoittamiseen sekä kanjien radikaalien visuaaliseen hahmottamiseen (sekä toisinaan tarinoiden inspiroimien "fyysisten" kuvien piirtämiseen).

Passiivista opiskeluani taas edustaa japaninkielisten radio-ohjelmien ja podcastien kuunteleminen aina kun mahdollista (nytkin tätä merkintää kirjoittaessani taustalla pöpöttää japaninkielinen radiojuontaja). Myös elokuvissa, tv-sarjoissa ja musiikissa suosin japaninkielistä tuotantoa. Taustalla tähän on hieman AJATT-henkinen ajatus japanin kieleen tottumisesta, päivittäisestä uppoutumisesta, jonka myötä kieli ei ole vain oppikirjoihin vangittu vieras vaan elävä ja parhaimmillaan viihdyttävä, rentouttava ja oikeasti kiinnostava kumppani. Toistaiseksi en vielä juurikaan lue japaniksi, mutta se on seuraavaksi listallani. Tarkoitukseni olisi myös alkaa aktiivisemmin puhua ja kirjoittaa japaniksi (kaikista pelottavin juttu edelleen, vaikka olen ehtinyt vaihdossakin olla ja kaikkea!).

RTK:a on jäljellä vielä reippaasti yli puolet, joten toistaiseksi aktiivinen opiskeluni on pitkälti sen ympärille rakentuvaa. Olen kuitenkin miettinyt ottavani oheen myös jotakin muuta, esimerkiksi jonkun JLPT N2 -ankipakan.

Mitä japanin kielen osa-aluetta parhaillaan opiskelet ja miten? Olisi mukavaa vaikka kommenteissa kuulla! :)