Alkanut syksy on ollut niin täynnä tohinaa, tekemistä ja ajateltavaa, että oman jaksamiseni vuoksi olen joutunut karsimaan asioita tehtävälistaltani... Ja valitettavasti kaikenlainen blogailu on ollut yksi näistä säästötoimista. Pahoittelut!
Ei sillä, että olisin juuri mitään kirjoittamisen arvoista japanin kielen opinnoissani tehnyt, oikeastaan melkein päinvastoin: en ole jaksanut koskea kanjeihin (mitä nyt satunnaisesti vilkuillut tuota listaa, joka pyytää leipää työpöytäni kulmalla), en katsoa kielioppi-videoita Youtubesta enkä juuri radio-ohjelmiakaan kuunnella. Kaiken koulupuuhastelun, harrastusjuttujen ja sosialisoinnin keskellä japanin opinnot ovat tuntuneet jotenkin kaukaisilta, joten olen työntänyt kaikki niihin liittyvät ajatukset jonnekin aivojeni perukoille "kiireellisempien" tuumintojen tieltä...
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö yhtään olisi ollut japanin kielen kanssa tekemisissä: kuten yhdessä aiemmassa merkinnässä kerroinkin, olen tänä syksynä toiminut KV-tuutorina eräälle kouluumme tulleelle japanilaiselle vaihtarille ja sen myötä päässyt heittelemään suustani palikoita, joita jossain yhteydessä myös japanin kieleksi voisi kutsua. Sae, vaihtari, ystävällisesti (ja perijapanilaisen kohteliaasti) kehuu kyllä kielitaitoani, mutta itse olen piinallisen tietoinen vaihtelevasta tönkköydestäni ja sanaston/kieliopin puutteistani. Positiivista on kuitenkin se, että taas puhumisen makuun päästyäni en enää jännitä japaniksi puhumista, vaikka tiedänkin virheitä tekeväni.
*
Kuluneen kesän ja alkusyksyn perusteella voinen siis todeta oppineeni tällaisia asioita:
- Rutiini on onnistuneen opiskelun aa ja oo. Rutiinin synnyttäminen vaatii hieman ponnisteluja ja sitkeyttä, mutta kerran vauhtiin päästyään tilanne helpottaa.
- ...tosin erehtyessä kerran lintsaamaan todennäköisyys toisenkin kerran lintsaamiseen kasvaa aika tavalla, puhumattakaan, jos tosiaan lintsaa vielä sen toisenkin, kolmannenkin, neljännenkin kerran...
- Kiireisinäkin aikoina olisi siis hyvä tehdä joka päivä jotain, vaikka se jäisikin oppimismäärältään tai ajaltaan lyhyeksi.
- Puhumisen pelko lähtee puhumalla.
- Itsensä itkeminen uneen päivän kielisammakoita muistellen ei ole tarpeellista saati terveellistä.
- Aika on armoton niille, jotka tuudittauvat ajatukseen "myöhemminkin vielä ehtii".
Listani viimeinen kohta liittyy vahvasti JLPT-kielitasokokeeseen, joka järjestetään joulukuun ensimmäisenä sunnuntaina (tänä vuonna siis 6.12.) ja jonka viimeinen ilmoittautumispäivä on tämän kuun viimeinen päivä eli rapian parin viikon päässä. Nopeiden laskujeni mukaan tästä hetkestä lähtien valmistautumisaikaa on vielä noin 11 viikkoa, mikä tavallaan on ihan riittävästi ja tavallaan ihan kauhean vähän, koska elämä on arvaamatonta enkä ole täysin selvillä vieläkään, mikä oma taitotasoni ja sen myötä opiskelutarpeeni lopulta on. Olen nyt kuitenkin alkanut kallistua sen kannalle, että vaikka kuluneet puolitoista kuukautta ovatkin japanin kielen opintojeni näkökulmasta vähän valuneet kankkulan kaivoon, ilmoittautuisin silti N2-kokeeseen ja katsoisin, kuinka käy. Muussa tapauksessa koe siirtyisi kohdallani taas kerran vuoden päähän, eikä mitään takuita ole, että silloinkaan siihen ilmoittautuisin... Eli rohkea rokan syö ja 50 euron koemaksu viimeistään potkii persuksille lisävauhtia ja -motivaatiota! Toivottavasti!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti