maanantai 20. heinäkuuta 2015

PS: Kommentti olis kiva


Tajusin tänä aamuna juuri ennen töihin lähtöä, että unohdin eilen tyystin kirjoitella Sunnuntain suosituksen! Olin tosiaan viikonlopun mökillä vanhempieni kanssa, ja sunnuntaina kotiin palatessa mieli oli täynnä lähinnä seuraavana päivänä alkavaa viimeistä työviikkoa sekä pian koittavaa paluumuuttoa pk-seudulle, joten blogivelvollisuudet pääsivät livahtamaan mielestä. Pahoittelut unohduksesta!

...tosin pahoittelen heti perään uudemman kerran, tällä kertaa lähitulevaisuutta silmällä pitäen: kesätyöni tosiaan päättyvät tällä viikolla ja sen myötä kesälomarillutteluni alkavat, joten tämä blogi todennäköisesti hiljenee joksikin aikaa. Tarkoitukseni on kuitenkin jatkaa blogailua ja kehitellä aiheita, joista voisi olla enemmän iloa ja hyötyä. Siihen toivoisin kuitenkin mieluusti apua myös sinulta, hyvä lukija!

Bloggerin tilastojen perusteella tässä blogissa on liikennettä päivittäin, ei huimia määriä mutta nollaa enemmän kuitenkin. Olisikin kivaa hieman kuulla sinusta siellä ruudun toisella puolella: kuka olet, miten tähän blogiin eksyit ja mitä blogilta toivoisit / millaiset aiheet sinua kiinnostaisivat. Kiitos hirmuisesti, jos käyt virtuaalisen puumerkkisi kommenttiosiossa raapustelemassa! n_n


5 kommenttia:

Miikka kirjoitti...

Hitsi, stalkkauksestani on jäänyt jäljet...

Yks juttu mikä mua askarruttaa, on Heisig vs JLPT kanjien suhde. Heisig asettelee ne jonkinlaiseen loogiseen radikaalijärjestykseen, JLPT taas haluaa että opiskelet tietyn listan arkihyödyllisiä kanjeja, jotka ovat tottakai aivan sikin sokin Heisig-järjestyksessä. Lisäksi Heisig opettaa "vain" kanjin muodon ja antaa sille yhden kys. kanjin monista merkityksistä, mutta JLPT:tä varten pitää opetella miten sitä oikeasti käytetään tekstissä yms.

Eli jos sun pitää opetella 1000 kanjia JLPT N2:sta varten, niin miten käytät Heisigiä apuna siinä? Opetteletko suosiolla kaikki Remembering the Kanjin 2000:n kanjia alta pois, vaikka N2:sta varten tarttis osata vain 1000?

Anonyymi kirjoitti...

Myös JLPT käytännössä on kiinnostava aihe. Mistä osoitteesta niitä ilmoittautumislomakkeita nyt siis tarkalleen saa tulostaa (ja milloin)? Onko niiden täytössä, kuvan liittämisessä, lähettämisessä tai koemaksun maksamisessa jotain erityisiä niksejä? Mitä koepaikalla käytännössä tapahtuu? Mitä kaikkea pitää olla mukana? Onko kokeissa yleensä paikalla kymmeniä vai vain muutamia kokelaita? Osaavatko/saavatko valvojat vastata tehtäviin liittyviin kysymyksiin kokeen aikana tai sitä ennen? Etc, etc.Esimerkiksi Kanjikaverissahan on yleiskatsaus aiheeseen, mutta kaikki tarkemmat käytännön kuvaukset kiinnostavat.

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Miikka: hehhee, kiinni jäit! Joo, voisin tehdä mun ja Heisigin ja NKakkosen kolmiodraamasta postauksen :)

Anonyymi: Joo, joku tuollainen käytännön JLPT-postaus vois olla hyvä (mullekin, kun en ole aiemmin ko. kokeeseen osallistunut)!

Arto kirjoitti...

Suositukset on kivoja. Opiskelutavoista on paljon kirjoituksia pitkin nettiä, mutta kivaa mediaa ei tule yhtä helposti vastaan. :)

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Arto: selvä pyy, yritän pitää silmät entistä avoimempina hyvien (linkki)vinkkien varalta!

Lähetä kommentti