sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Sunnuntain suositus: タイムマシン部G


Uusi viikottainen sarja alkaa! Joka sunnuntai esittelen yhden japanilaisen podcastin/radio-ohjelman, tv-sarjan, blogin, sarjakuvan tai muun vastaavan mediatuotteen, jonka olen kokenut hyödylliseksi ja viihdyttäväksi.

Olen tänä kesänä kesätöideni yhteydessä kuunnellut todella paljon erilaisia japanilaisia podcasteja ja radio-ohjelmien jaksoja Youtuben kautta. Siinä missä suosikkilistallani on useampi eri sarja ja tekijä, on yksi erityisen mainio podcast, jolle haluan antaa kunnian olla ensimmäinen sunnuntain suositus: タイムマシン部G!



タイムマシン部G on Ryo Shirai -nimisen kolmekymppisen miehen juontama humoristinen podcast, joka käsittelee milloin mitäkin, yleensä juontajan omasta elämästä kimmokkeita saaneita aiheita. Shirai on juontajana oikea moottoriturpa, jonka jutut käyvät välillä niin hillittömiksi, että taustalla hekottavan AD Kasaharan nauru yltyy oikeaksi huutonauruksi. Komiikan tajunsa lisäksi Shirailla on varsin monipuolinen populaarikulttuurin tuntemus, mikä näkyy monenlaisina intertekstuaalisina viittauksia niin japanilaisiin kuin ilahduttavan usein myös länsimaalaisiin mediatuotteisiin, enimmäkseen elokuviin.

Reippaan kahden olemassaolovuotensa aikana タイムマシン部G on pullauttanut ulos 67 jaksoa, joiden pituus on yleensä noin tunnin, viime aikoina noin 45 minuutin luokkaa. Kuunneltavaa siis on! Jaksojen ilmestymistahdissa on ollut vaihtelua, mutta ilmeisesti tällä hetkellä Shirailla ja Kasaharalla olisi tarkoitus tuottaa ainakin yksi jakso kuukaudessa.

Podcastin nopeatempoisuuden ja aiheiden sekalaisuuden takia jaksot eivät sopine ihan aloittelijoille, mutta edistyneemmille opiskelijoille ne tarjoavat varmasti hyvää kuunteluharjoitusta!

タイムマシン部G kaikkine jaksoineen löytyy Youtubesta.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti