sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Sunnuntain suositus: Memrise


Taas on Sunnuntain suosituksen aika! Joka sunnuntai esittelen yhden japanilaisen podcastin/radio-ohjelman, tv-sarjan, blogin, sarjakuvan tai muun vastaavan mediatuotteen, jonka olen kokenut hyödylliseksi ja viihdyttäväksi.

Tällä kertaa ajattelin esitellä sivuston, joka oli pari vuotta sitten yksi opiskelurutiinieni kulmakivistä (ja jota siis edelleenkin aina silloin tällöin hyödynnän): Memrise!



Memrise on verkkopohjainen oppimistyökalu, joka koostuu sivuston käyttäjien luomista kursseista. Suurin osa kursseista keskittyy jonkin kielen opettamiseen, mutta Memrisessä voi halutessaan opiskella myös vaikka biologiaa tai maantiedettä.




Jos olet etsinyt jotakin, mikä tukisi opintojasi (tai parhaimmillaan toimisi opintojesi pohjana), mutta esimerkiksi Anki on sinulle, noh, liian ankea, kokeile ihmeessä Memriseä! Ankin tapaan myös Memrise hyödyntää kursseissaan aikavälikertaukseen perustuvia muistikortteja, mutta niiden lisäksi mieleenpainamista tehostetaan memeillä eli muistisäännöillä, joita käyttäjä voi keksiä itse tai lainata muilta. Memrise on myös visuaalisesti kiinnostavampi kuin Anki, mikä voi omalta osaltaan sekä motivoida opiskelemaan että helpottaa asioiden oppimista. Ja Memrisessä kerätään pisteitä! Kuka muka voi vastustaa pisteitä?!




Useimmat kursseista jakautuvat noin 10-25 uutta asiaa käsittäviksi tasoiksi, joita taas käydään läpi opiskelu-tilassa viiden tai useamman uuden asian kokonaisuuksina. Jo muutaman uuden asian jälkeen pääsee testaamaan oppimaansa erilaisten testien muodossa.




PISTEITÄ!!

Memrise ei toki ole ratkaisu kaikkeen; se ei ehkä ole parhaimmillaan Heisigin tai kieliopin taltuttamisessa, mutta esimerkiksi sanaston opiskeluun ja kertaamiseen se on mielestäni mainio työkalu. Kursseja löytyy kaikentasoisille opiskelijoille jo valmiiksi varsin paljon, mutta halutessaan kokonaan omiin tarpeisiin pohjautuvan kurssin luominen ei sekään ole vaikeaa. Kun Memrisestä löytyy vielä sekä Android- että iPhone-sovellus, on se helposti käytettävissä niin kotona kuin maailmalla.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti