tiistai 19. tammikuuta 2016

Vuoden 2016 toimintasuunnitelma


(...oonkohan mää käyttänyt tuota kuvaa joskus aiemminkin? No, jos ei muuta, niin päivän ajatelma ainakin on aiemmin käyttämätön!)

Huomasinpa juuri, että hieman päälle viikon päästä pamahtaa: 27. päivä, Suomen ajassa kolmelta aamuyöllä, julkaistaan netissä joulukuun JLPT:n tulokset!


Kuten kuvasta (ja alkuperäiseltä sivulta) voitte tavata, tuloksiaan voi käydä netissä ihmettelemässä 27.1. - 31.3. välisen ajan. Voi jännityksen kauhistus, kuinkahan käy!

Koska odotusaikaa on vielä reippaan viikon verran, voinee ajatuksia suunnata JLPT-jännitysnäytelmästä nykyhetkeen ja vaikka kysymykseen, että mitenhän sitä pistäisi tämän vuoden opiskelut oikein käyntiin. Siinä missä vuosi sinällään on auennut minulle mukavissa ja toiveikkaissa tunnelmissa, japanin opiskelu on jäänyt auttamatta kaikenlaisten muiden hankkeiden jalkoihin; päätoimisena graafisen suunnittelun opiskelijana minun pitäisi hiljalleen suunnata aikaa enemmän visuaalisten taitojeni (itsenäiseen) harjoittamiseen, toisaalta veri vetää myös kirjoittamisprojektien ja muun sen sellaisen pariin. Koska minulla ei ole ollut mitään täsmällistä suunnitelmaa opintojeni suhteen, on myös päivittäisen opiskelurutiinin synnyttäminen ja vakiinnuttaminen jäänyt tekemättä.

Ehkä suurin kysymykseni koskee opiskelumateriaaliani: jatkanko (lue: aloitanko uudestaan) Heisigiä vai kokeilenko jotain ihan muuta? (Ruoho on alkanut tuntua vihreämmältä aidan toisellapuolen...) Kenties jokin Ankin core-pakka tai Memrisen jättikurssi päivittäiseksi puhteeksi? Pitäisikö ruveta treenaamaan enemmän omaa kielellistä tuottamista eli puhumista ja kirjoittamista? Missä, miten? Niin paljon kysymyksiä ja niin vähän vastauksia, että väkisinkin Facebook tai The Nannyn neljäs tuontantokausi on osoittautunut helpommaksi pohdittavaksi.

Siksi kyselisinkin teiltä, arvon lukijat, millainen on teidän opiskelusuunnitelmanne vuodelle 2016? Minkä koulukunnan/metodin/rakkaan johtajan uskollisia kannattajia olette, mitkä opiskelutavat taas eivät toimi teillä laisinkaan? Millaisia opiskelurutiineja teillä on? Valaiskaa minua, oi mestarit!

4 kommenttia:

J.T. kirjoitti...

Oho, JLPT-tulokset tulevatkin nopeammin kuin luulinkaan! Niitä odotellessa tehtävää riittää tänäkin vuonna:

KANJIT: Heisigin metodi toimii minulla. Heisigin kirjat on käyty läpi (muoto + avainsana, ei lukutapoja) ja nyt työn alla ovat loput 人名用-kanjit perinteisine variantteineen. Käytän Kanji Koohii -sivustoa, josta valmiita tarinoita saa kätevästi ja vanhojen kertaus on helppoa. Tahti on rento, lisään yleensä 3-5 uutta kanjia päivässä (tässä vaiheessa ei ole kiirettä).

SANASTO: Jatkan Nayr's Core5000 -pakan kahlaamista Ankissa lisäten enintään 15 uutta sanaa päivässä, vuoden mittaan saan toivottavasti pakan käytyä loppuun (en tiedä tarkkaan paljonko sanoja se lopulta sisältää, sillä yhdessä kortissa voi olla kolmekin minulle uutta sanaa -- tai sitten ei yhtään). Pidän tahdin rauhallisena, jotta Anki-kertausten määrä ei riistäydy käsistä.

KUUNTELU: Ainakin Nihongo no morin N2-sarjan katselu ja siinä olevien uusien kielioppirakenteiden lisääminen omatekoiseen Anki-pakkaan. Päivinä, joina en jaksa keskittyä sellaiseen, yritän kuunnella jotain muuta (ihan sama mitä) japaniksi Youtubesta.

LUKEMINEN: Luen NHK:n News Web Easy -artikkelit päivittäin (vaikka ne ovatkin turhan helppoja), lisäksi vaikka Asahi Shinbunin yläastetason artikkeleita. Tai sitten jotain muuta vaikka Wikipediasta (Rikai-chanin avulla, mutta yhä enemmän myös ilman sitä). Joulukuun JLPT osoitti ainakin sen, että lukemista täytyy treenata.

Kielen tuottamista ei tässä huomioida, mutta murehdin sitä joskus myöhemmin. Saa nähdä, jaksanko ylläpitää tällaista rutiinia koko vuoden (ja miten tarpeellista se on), mutta toistaiseksi motivaatio on pysynyt korkeana. Lisäksi suurena apuna on ollut Habitica-sivusto, jonka avulla elämän rutiinit voi muuttaa roolipelin pelaamiseksi (esim. Anki-sessiot, mutta myös kodin siivoaminen ja sen sellaiset).

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Kiitos monipuolisesta esittelystä, J.T.! Tosi paljon hyviä vinkkejä; itselleni tuo Habitica-sivusto tuli ihan uutena juttuna ja no, nyt olen innoissani kirjoittamassa To Do -listojani sinne :D (Löydyn nimimerkillä "linnunhymy")

J.T. kirjoitti...

Kiva jos Habiticasta on hyötyä, minä bongasin sen alkujaan Kanji Koohiin foorumilta viime vuonna ja sehän lähti heti toimimaan. Tämän soisi olevan paremminkin tunnettu järjestelmä, vaikka se ehkä vaatiikin jotain taustaa (tietokone)roolipelien parissa.

Onko sulla mielessä joku vaihtoehtoinen tapa Heisigin metodin tilalle? Joku sen variaatio vai kokonaan erilainen menetelmä? Näistä on aina kiinnostavaa lukea, vaikka onkin paha tapa käyttää enemmän aikaa opiskelumenetelmien vertailuun kuin itse opiskeluun... Oman kielen tuottamista voisi ehkä yrittää vaikka Lang-8:ssa, en ole itse vielä kokeillut mutta monet sitä suosittelevat. Musta aina tuntuu, että täytyy vielä oppia vaikka mitä ennen kuin mitään kehtaa yrittää sanoa tai kirjoittaa, tähän ajatteluun pitäisi kai saada muutos.

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Joku antoi paljon kiitosta "The Kodansha Kanji Learner's Course" -kirjalle, mutta toisaalta siitä löytyi aika paljon kritiikkiäkin, niin en sitten tiedä. Mullakin on aika paha tapa käyttää enemmän aikaa eri menetelmien vertailuun... Ehkä vaan koetan uudestaan Heisigiä, tahtoisin vaan jotenkin järkevästi saada siihen oheen yhdistettyä lukutapojen/sanaston opiskelun. :P

Lähetä kommentti